Elämyskeskus

KymiRing

Finland

Vauhdikkaita elämyksiä ja edistyksellistä koulutusta.

Kaksipyöräisten kuninkuusluokka

MOTOGP

ajetaan Suomessa 2019–2023

Ratamoottoripyöräilyn MM-sarja palaa Suomeen lähes 40 vuoden jälkeen. Sopimus KymiRingillä järjestettävistä MotoGP-osakilpailuista on viisivuotinen.

Tähän hankkeeseen olemme saaneet avustusta opetus- ja kulttuuriministeriöltä.

 

KymiRing visualisointi

Katso video

Video: Ari Ollikainen

Ajankohtaista

KymiRingiä koskevan valtatien parannustyöt käyntiin toukokuussa

11.4.2018

Osa KymiRing-moottoriratahaketta oleva yhdeksän kilometrin mittainen Vt 12 Tillola-Keltti -valtatien parantaminen on saanut rahoituksen ja työt päästään aloittamaan toukokuussa.

KymiRingin rakentaminen etenee – Opetus- ja kulttuuriministeriö hyväksyi yksityisen rahoituksen toteutuksen

28.3.2018

KymiRing-moottoriurheilukeskuksen rakentaminen jatkuu suunnitelmien mukaan. Opetus- ja kulttuuriministeriö hyväksyi tänään KymiRing Oy:n esittämän yksityisen rahoituksen toteutuksen eduskunnan päätöksen edellyttämällä tavalla, mikä mahdollistaa valtionosuuden jatkorahoitukseen. Yksityinen rahoitus perustuu yhtiön nykyisten omistajien ja ulkopuolisen sijoittajan pääomitukseen.

Rallikuljettaja Markku Alen kävi KymiRingillä testaamassa

28.12.2017

Urallaan 19 MM-sarjan osakilpailuvoittoa saavuttanut ja pitkään alalla vaikuttanut legenda, moottoriurheilun asiantuntija Markku Alen kävi testaamassa KymiRingin radalla hyötyajoneuvoa.